Vaikuttavat tarinat 1990–2015

Tässä julkaisemme vaikuttavia mieleen jääneitä tarinoita Suomen muistiasiantuntijat ry:n 25-vuotisen taipaleen varrelta. Kukin tarinan kertoja esittää oman mieleen painuneen tarinan yhdistyksen historian varrelta. Tarina voi kertoa tapahtumasta, tilanteesta tai henkilöstä, joka on liittynyt yhdistykseen ja jäänyt painavasti kertojan mieleen.
Kysymykset:
  1. Mitä sinulle on erityisesti jäänyt mieleen yhdistyksestä?
  2. Kenet haluaisit haastaa seuraavaksi kertomaan oman tarinansa?

KIITOS kaikille tarinan jakaneille

Juhlavuoden kunniaksi saamamme tarinat kertovat innosta ja yhteisestä tekemisestä, ja siitä mitä tapahtuu ja mitä hyvää saadaan aikaan, kun samanhenkisiä ihmisiä kohtaa ja päättää tehdä jotain (ja jopa muuttaa maailmaa) asioiden parantamiseksi. Kuunnellaan lisää tarinoita kaikissa kohtaamisissamme.
Kiitos kaikille vuosien mittaan yhdistyksessä mukana olleille, ja kiitos tämän päivän toimijoille! Tästä on hyvä jatkaa vaikuttavaa työtä seuraavalle neljännesvuosisadalle!
» Näytä kommentit
blog comments powered by Disqus

Vaikuttava tarina 9: Maija Käyhty, Fysiogeriatria

Ajatukseni palautuvat 1980-luvulle kuin silmieni edessä liukuva kanootti tyynen meren pinnalla. Minulle tuli lonkkaleikkauksen jälkeen kuntoutukseen rouva, jolla ei ollut valmiuksia vielä palata kotiin. Tuolloin kuntoutusosastolla kuntoutus toteutui päivittäin parin viikon ajan. Ihmettelin mielessäni, miksi kuntoutus ei edennyt suunnitelmien mukaisesti kuten kymmenien muiden potilaiden kanssa oli tapahtunut. Mietin, että jotakin rouvan oppimisessa ja muistissa oli outoa.
Tapasin samoihin aikoihin eräänä iltana LC-klubin kokouksessa Pirkko Telarannan ja kerroin hänelle mietiskelyistäni. Olin kuullut hänen uudesta työtehtävästään dementian maailmassa. Pirkko esitti mielipiteenään minulle kysymyksen, että olikohan rouvalla kyseessä mahdollisesti alkava tai jo edennyt dementoiva sairaus. En ollut kuullut aikaisemmin sairauteen liittyvistä oireista ja oireyhtymistä ennen Pirkon antamaa lyhyttä briiffiä.
Pirkko kertoi, että seuraavalla viikolla kokoontuu alasta kiinnostuneita sekä asiaan perehtyneitä henkilöitä yhdistyksen kokoukseen Hoivakoti Hopeaan, tuolloin oli vuosi 1990. Hän innosti minua tulemaan kuuntelemaan lisää aiheesta. Uteliaana ja tiedon haluisena ihmisenä palo asiaan syttyi. Hupshei, tuon illan jälkeen olinkin Dementiahoitoyhdistyksen yksi hallituksen jäsenistä.
Tuosta illasta alkoivat kymmenet tarinat muistisairauksien ihmeellisessä jopa mystisessä maailmassa sekä kymmenen vuoden hallituksen jäsenyys.
Jos matkassa mitataan, on minulla kouluttajana niin yhdistyksen koulutustilaisuuksissa kuin oman yritykseni kautta takana tuhansia kilometrejä suomalaisia asfaltti- ja sorateitä, mielenkiintoisia ihmisiä, paikkoja sekä tapahtumia. Tietoa ja kokemuksia levitettiin yhdessä. Yhdistyksen alkuvuosina kiersimme Ulla Eloniemi-Sulkavan ja Raimo Sulkavan kanssa kuin uudisraivaajat viemässä tietoa ympäri Suomea ja luomassa uskoa dementian hoivan ja kuntoutuksen unelmiin. Mukanaan matkoihin liittyi joukko asiasta innostuneita samanhenkisiä ihmisiä.
Vielä pieni tarina sykähdyttävästä oivalluksesta, mikä syntyi, kun sain ensimmäisen kuntoutuslähetteen Leenankodissa herralle, tuolloin Iso-Roobertin kadulla.
Kuulin Lewyn kappale -taudista ensimmäistä kertaa ja Raimo S. selitti minulle taudin erityispiirteitä. Menin herran huoneeseen ja harmaapukuiset sotilaat ampuivat meitä ikkunan takana olevan puun takaa. Raimo auttoi ajatukseni näkemään ihmisen muistisairauden maailmassa. Siis näköaistiin perustuvia hallusinaatioita…..näinhän se onkin…..!
Jos jossakin yhdistystoiminnassa niin tässä, on syntynyt pitkäaikaisia yhteistyösuhteita ja ystävyyksiä. Yhdessä olemme aina vahvempia kuin yksin.
Fysioterapian ja laajan kuntoutuksen merkitys on kasvanut ja yhä useammalla muistisairaalla on oikeus olla tasavertainen muiden kanssa. Sydämelliset onnittelut yhdistykselle koko Fysiogeriatrian työyhteisön puolesta.
Haluan haastaa professori Raimo Sulkavan tarinankerrontaan, sillä olet uskonut aina vahvasti siihen, että geriatrisella fysioterapialla on paikka muistisairaan ja hänen perheensä elämässä.

Vaikuttava tarina 8: Taina Semi, GeroArtist

Sain vuonna 1996 kutsun Suomen dementiahoitoyhdistyksen hallitukseen muistityön todelliselta grand ladyltä Ulla Eloniemi-Sulkavalta. Olin pari vuotta aiemmin perustanut Espooseen muistisairaiden ihmisten päiväpaikan, joka laajeni lopulta lyhyt- ja pitkäaikaisasumiseen. Pian olin myös aktiivinen kouluttaja yhdistyksen koulutustilaisuuksissa.
Yhdistys on ollut ammattihenkilöstölle tarkoitetun koulutuksen ykkönen ja uranuurtaja Suomessa. Se on ollut muokkaamassa ammattilaisten asenteita muistityötä kohtaan niin, että muistiyhteisöistä on tullut haluttuja työpaikkoja. Yhdistyksessä mukanaolo ja sen kehittäminen todella osaavien ihmisten kanssa ollut oman ”muistityön” filosofian, tiedon ja käytännön opin kannalta tärkeimpiä pilareita.
Hallitustyöskentely oli luovaa ja inspiroivaa. Usein siirryttiin ”jälkeisiin”, joissa luovuus pulppusi vielä kiivaammin, kun ideoitiin muistikävelyn teemoja, kannanottoja ja oheisohjelmia. Kenenkään ideoita ei tyrmätty. Synnytettiin myös symbolitason asioita kuten Leo Leijona -maskotti ja yhdistyksen arvotimantti. Kirjoitettiin James Bond -näytelmä yhdistyksen 15-vuotisjuhliin ja pääosan esittäjäksi suostui professori Raimo Sulkava.
Niinhän se on, että kaiken tekemisen valo on kaunis valo, mutta se loistaa todella kauniisti vain silloin, kun sitä valaisee jokin toinen valo. Opittiin poikkitieteellisesti toinen toisiltamme. Viisain muistityö syntyy tieteen ja taiteen välisyydestä. Näitä valon säteitä kannan sydämessäni.
Haluan haastaa Maija Käyhdyn FysioGeriatria Oy:stä muistelemaan yhdistyksen toimintaa. Ensi kohtaaminen Maijan kanssa tapahtui dementiahoitoristeilyllä 1996. Tuolloin koulutettiin piirtoheitinkalvojen ja diaprojektorin avulla. Itselläni ei ollut vielä kovin vankkaa koulutuskokemusta. Maija ilmoittautui vapaaehtoisena diojen vaihtajaksi luentoni aikana. Pelkoni hälveni.
Ensimmäinen
Edellinen
1234SeuraavaViimeinen
VaikutammeVaikuttavat tarinat 1990-2015
Suomen muistiasiantuntijat ry
– muistisairaiden ihmisten hyvinvoinnista huolehtiville
Fredriksberginkatu 2
00240 Helsinki
(09) 454 28 48
Toteutus:MetaVisual CMSVisuaalinen ilme:Rohkea RuusuMobiiliversioNormaaliversioWebmasterKirjaudu sisään© 2013 - 2017 Suomen muistiasiantuntijat ry